Kirpputori Swapin koko tarina. OSA 3

Tämä kirjoitus on suora jatko Kirpputori Swapin koko tarina OSA 1 ja Kirpputori Swapin tarina OSA 2. Pääset linkkaamaan tekstistä suoraan aikaisempiin kirjoituksiin 🙂

VINTAGE MYYMÄLÄN LOPETUS JA SECOND HAND VAATTEIDEN MYYMÄLÄN AVAJAISET

Vuonna 2018 totuus iski vasten kasvoja, kun Juhanin (aviomieheni) aika omissa töissään oli kortilla jo pitkän aikaan. Ei ollut enää aikaa tulla auttamaan huonekalujen nostossa liikkeeseen, toimittamaan niitä asiakkaille tai pitämään niitä kunnossa. Eikä oikeastaan enää ollut aikaa käydä joka viikonloppu huutokaupoissa etsimässä uutta myytävää. Oma selkäni alkoi kertomaan, että näin ei voi jatkua ja muutoksia on tehtävä. Jo pitkään, aikalailla vuoden olin haaveillut second hand vaatteiden verkkokaupasta ja vähän jo yrittäjä kollegoillekin siitä suutani avasin. Halusin, että ihmiset voivat kierrättää helposti myös merkkivaatteet, jotka helposti hukkuvat kirpputoripöytiin tai voi olla pelko niiden katoamisesta tai hintalapun vaihdosta. Olin jo pitkään ostanut ostopalvelulla tuotteita tätä varten varastoon. Nyt oli oiva tilaisuus laittaa myymälä kivijalkakauppaan pystyyn, koska verkkokauppahaave aina tyssäsi varastointitilaan sekä vintage58 tarina oli tultava päätökseen. Se, mitä tämän suunnittelusta keväällä oli, että omien suunnitelmien kertominen toisille yrittäjille ei missään nimessä kannata, koska tämäkin kopioitiin heti, ennen kuin kerkesin omaani kunnolla edes avata. Itse olin kuitenkin miettinyt kaiken tarkkaan hintalappuja myöten ja vahvana omaan osaamiseen avasimme SWAPPI.FI myymälän huhtikuussa 2018.

Tähän samaan syssyyn piti tietenkin uusia Kirpputorin ilme, koska logossamme oli Vintage58. Logo ja ilme meni uusiksi ikkunateippauksineen keväällä 2018.

Ennen avaamistamme halusin tulla esiin messuilla, mutta sepäs ei ollutkaan niin helppoa. Suurin osa messu ja tapahtumajärjestäjistä nauroi päin naamaa, ettei nyt mikään kirpputori voi tulla näytteilleasettajiksi. Solidanticin Outi näytti vihreätä valoa naisten messujen osalta, vaikkakin hiukan jouduin taas perustelemaan vahvasti minkälainen SWAPPI.FI olisi. Oli hienoa saada meidät ensikertaa second hand myymälänä messuille (muille kuin antiikki-, vintage- tai keräilymessuille), koska kovan yrityksen tekemänä tiesin, ettei kirpputoreja ollut yleisillä messuilla tai tapahtumissa ollut. Toki tämäkin idea kopioitiin ja perässä tuli muitakin, emmekä saaneetkaan olla se ensimmäinen kirpputori tapahtumassa. Naisten messut olivat harmillisen hiljaiset, mutta saimme valtavasti positiivista palautetta sekä lisää boostia virallisiin avajaisiin sekä mikä oli ajatuskin: lisää asiakkaita ja näkyvyyttä koko kirpputorille.

Lyhyen ajan saatossa huomasin todellakin second hand myymälän tarpeellisuuden, kun asiakkaita kävi yhä enemmän ja useat halusivat tuoda tuotteitaan myyntiin.

Lisäksi itse innostuin luonnonkosmetiikasta ja useista superfoodeista. Superfoodeista sain apua päivittäiseen jaksamiseen sekä kipujen hallinnoimiseen ja luonnonkosmetiikka antoi avun iho-oireisiini. Olen myös alkanut kovasti miettimään mailman ympäristöasioita ja se on todella surullista. Haluan ainakin omilla pienillä teoillani vaikuttaa siihen, vaikken täysin vegaani tai kierrätäkkään jokaista muovia. Käynti Balilla häämatkalla joulukuussa 2017 oli silmien avaus maailman jäteongelmaan.

Avasimme testi verkkokaupan pienimuotoisesti testataksemme mahdollisen kysynnän ja hyvin nopeasti laitoinkin sen kiinni. Positiivisista syistä kylläkin, aikaa ei ollut ja väliaikaisen kaupan päivittäminen ei itseäni kiinnostanut. SWAPPI.FI kokeilu oli onnistunut! Ongelmaksi huomasin kuitenkin, että liian moni sekoitti SWAPPI.FI toiminnan kirpputoriiin sekä nimi sekaantui toiseen yritykseen eikä se enään kuvastanut uutta visiotani, jossa halusin lisätä kauppaan luonnonkosmetiikkaa ja superfoodeja. Näin syntyi SAAGA Lifestyle. Karsimme SWAPPI.FI valikoimista huonosti kiertävät merkit ja tuoteryhmät pois sekä kiristimme laatuvaatimuksia entisestään. Ja nyt avasimme juuri verkkokaupan!

SAAGA LIFESTYLEN TARINA JA TAVOITE

Olemme kyllästyneet vaatteiden kertakäyttökulttuuriin sekä siihen, että ihmiset heittävät hyväkuntoisia, jopa käyttämättömiä vaatteita roskiin! Haluamme luoda helpon tavan kierrättää vähän käytetyt naisten vaatteet ja asusteet.

Luonnonkosmetiikka ja superfood valikoima perustuu hyvin pitkälti omiin lempituotteisiini. Jokainen tuote on pieni ja helppo askel ekologisempaan ja terveellisempään elämään.

Tavoitteemme on saada second hand kulttuuri arvostetummaksi ja tunnetummaksi Suomessa. Haluan tukea, arvostaa ja luoda enemmän suomalaista työtä ja suomalaisten tuotteiden tunnettavuutta. Uskon myös siihen, että mielummin jopa yhdellä, kahdella tai kolmella pienellä ekologisemmalla valinnalla voimme vaikuttaa mailman ympäristökuormitukseen. Tämän vuoksi itse valitsen esimerkiksi mielummin hiusteni pesuun luonnollisen saippaupalan kuin jonkin muun tuotteen.

SAAGA Lifestyle haluaa tarjota vähän parempia ja ekologisempia vaihtoehtoja sisäiseen ja ulkoiseen hyvinvointiin.

SAAGA Lifestylelle voit lähettää myös postitse sinulle turhat vaatteet! Voin sanoa, että SAAGAn avulla olemme kokonaisvaltainen kirpputori ja vielä toimintaamme hiukan viilaamalla saamme palveltua asiakkaitamme niin, että myyminen asiakkaille on mahdollisimman vaivatonta!

KIRPPUTORI SWAP JA SAAGA LIFESTYLE YHDESSÄ

Kirpputori Swap tarjoaa helpompaa itsepalvelumyyntiä ja lisäksi arkea helpottavat palvelupaketit. Jos sinulla kuitenkin on enimmäkseen erittäin hyväkuntoista merkkivaatetta, ei kirpputori ole ehkä kaikista paras paikka niitä myydä. Vaikka merkit myyvät hyvin kirpputoripöydistä, ei niistä saa aivan sellaista hintaa, kun second hand myymälässä. Ja yksi minkä olen huomannut, että varsinkin jos sinulla on yksi, kaksi tai kolme merkkivaatetta, ne hukkuvat myyntipöytään. SAAGA Lifestyle on tähän ratkaisu. Kirpputori Swap ja SAAGA Lifestyle yhdessä saa ylimääräiset tavarasi myydyksi ja useista vaihtoehdoista löytyy varmasti sinulle paras vaihtoehto.

Kyllä tähän yrittäjän elämään harmejakin mahtuu, mutta niistä ei auta, kuin voimistua! Minä jatkan viikon ainoata vapaapäivän viettoa ja toivotan kaikille aurinkoista ja kirpsakkaa syksyä. 🙂

Seuraavassa tekstissä kerron Dare to try preloved tapahtuman järjestämisestä!

-Ida, kirpputori Swapin yrittäjä.

Published by

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.