Yleinen

Aukioloaikamme muuttuvat

Aukioloaikamme muuttuvat 1.7. alkaen.

Lauantaista 1. päivä alkaen olemme sunnuntait kiinni, mutta maanantaisin avoinna. Mietimme tätä muutosta hartaasti, kuulimme asiakkaidemme mielipiteitä liikkeellämme ja teimme kyselyä Facebookissa. Koska monet muut (pien)yritykset Hervannan keskustassa ovat kiinni, samoin kuin useat muut kirpputorit ympäri Tampereen aluetta, sunnuntai ei näyttäydy kovin hyvänä kauppapäivänä.
Koska huomattavasti suurin osa asiakkaistamme on ennemmin maanantai- kuin sunnuntaiaukioloajan kannalla, jota myös omat huomiomme ja laskelmamme kannattavat, päädymme nyt ainakin kesän ajaksi kokeilemaan tällaista ratkaisua. Ainahan voi palata vanhaan, jos ei muutos miellytä. 🙂

Pahoittelut kaikille teille, jotka liputatte sunnuntain aukiolon puolesta, valitettavasti ainakaan vielä, meillä ei ole mahdollisuutta olla auki 7 päivänä viikossa, joten pyrimme palvelemaan asiakkaitamme enemmistön toiveiden mukaisesti.

Viikon (6päivän) myyntijaksoon tulee siis kaksi tuntia myynti- ja ostoaikaa lisää! Ja koska arkipäivät ovat myynnillisesti muutenkin viikonloppuja vilkkaampia, muutos tulee varmasti näkymään myös myyjiemme myynneissä. Olemme siis jälleen huomioineet muutosta suunnitellessamme molemmat asiakasryhmämme, sekä myyjät että ostajat. Tulemme tietenkin normaaliin tapaan seuraamaan uusien aukioloaikojen tuomia muutoksia liikkeellämme silmät ja korvat auki, mutta myös palautetta saa ja tulee antaa! Jos jotain olen täällä kirpparilla työskennellessä oppinut, niin sen, että teemme näitä muutoksia aina ensisijaisesti teidän, emmekä itsemme vuoksi. 🙂

Psst. olethan huomannut myös kesän poikkeusaukioloajat:

Äitienpäivä su 14.5. suljettu
Helatorstai to 25.5. suljettu
Helluntai su 4.6. suljettu
Juhannusviikonloppu 23.-25.6. suljettu
Yksityistilaisuus la 5.8. suljettu
(=yrittäjäpariskuntamme Idan ja Juhanin häät ♥)

Heinäkuussa vietetään myös meidän kirpparin 1-vuotissynttäreitä, kuka tietää mitä kivaa me teille silloin keksitään! 😉

Uudet aukioloajat 1.7. alkaen:

Ma-to 11-19
Pe-la 11-17
(sunnuntaina 2.7. olemme siis jo suljettu ja maanantaina 3.7. avoinna)

Toivotaan, että ne kesäilmat sieltä pikkuhiljaa tulisi ja päästäisiin viimein nauttimaan auringosta ja lämmöstä! Säästä huolimatta koko meidän henkilökunta toivottaa teille mahtavaa kesää, nähdään kirpparilla 🙂

-Salla

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.