Jostain syystä tuntuu, ettei ole mitään järkevää kirjoitettavaa, vaikka kuitenkin aiheita olisi todella paljon. Ajatukseni on myös todella sekavat tällä hetkellä, että focuksen pitäminen tietyssä aiheessa tuntuu todella vaikealta, mutta kokeillaan! Yritän tehdä niin, että saisimme tätä blogia päivitettyä kerran kuukaudessa.
Ensin ajattelin, että kuukausi on liian pitkä aika ja pitäisi saada useammin postattua. Kuukausi menee kuitenkin niin nopeasti, ettei perässä pysy! Viime kuukausi on ollut kirpparille jälleen kasvun aikaa. Opiskelen työn ohessa Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa, joka haastaa itseäni päivittäin kirpparin arjessa, mutta myös henkilökohtaisessa elämässäni.
Monia tapahtumia on ollut viime kuukausina mistä voisin kirjoittaa ja tässä postauksessa käyn vähän läpi teettämääni asiakastyytyväisyyskyselyä, johon vastasikin yli 200 ihmistä. Asiakaskyselyitä oli kaksi: Tyytyväisyys myyntijaksoon ja tyytyväisyys ostokokemukseen. Luin kaikki vastaukset useaan kertaan, kirjoitin niitä ylös ja pohdin niitä vahvasti. Kiitos kaikille vastanneille! Kävimme näitä myös henkilökunnan kanssa läpi ja poimimme aiheellisia ja aiheettomia palautteita. Kaikkeenhan me emme voi vaikuttaa ja vaikka voisimme, emme halua. Esimerkiksi yllättävän moni antoi palautetta siitä, että asiakkaita on välillä liikaa käytävillä ja silloin mm. lastenvaunut käytävillä ärsyttää. Yllätyin siitä, kuinka paljon tuli negatiivista palautetta erityisesti lapsista ja heidän käytöksestään sekä niistä lastenrattaista.
Koen kuitenkin itse, että pääosin lapset käyttäytyvät hyvin ja niin kuin lapsille on ominaista. Toki jos näemme, että myynnissä olevilla leluilla leikitään eikä vanhemmat puutu asiaan niin me puutumme. Mielestäni myös jokainen kanssakulkija voi avata suunsa ja puuttua itseä ärsyttäviin asioihin niin kirpparilla kuin muuallakin. Mutta rehellisyyden nimissä enemmän aikuiset ihmiset rikkovat, sotkevat ja käyttäytyvät myytäviin tuotteisiin välinpitämättömästi. Lapset eivät todellakaan ole niitä, jotka myytäviä tuotteita eniten rikkoo tai muuten aiheuttaa haittaa. Swapin henkilökunta puuttuu niin aikuisten kuin lapsien käytökseen, jos se aiheuttaa myytäville tuotteille haittaa.
Tämä on kuitenkin asia mihin emme halua vaikuttaa liikaa tai niin paljon kun voisimme. Vaikka ihmismassat voivat ärsyttää, on se kuitenkin myyjiemme etu, että olemme tavoittaneet ihmisiä niin paljon, että meillä on myös ruuhkaa. Päivässä riittää kuitenkin vielä aikoja, milloin meille pääsee hyvinkin rauhassa shoppailemaan, kuten arkisin klo 12-14 väli on yleensä todella rauhallinen.
Saimme todella paljon arvokasta palautetta sekä kehitysehdotuksia! En voi kylliksi ylistää meidän asiakkaitamme, jotka jaksavat olla aktiivisia ja auttaa meitä menestymään. Meillä oli myös henkilökunnan koulutus sekä kehityspalaveri helatorstaina, kun muuten olimme suljettuna. Kävimme paljon asioita läpi ja tartumme jatkossa todella moneen sekä muutamme toimintatapojamme asiakaspalautteiden pohjalta. Olemme kuitenkin tyytyväisiä ja erittäin iloisia siitä, kuinka vähän saimme mitään negatiivista palautetta ja nekin olivat hyvin rakentavia, joihin on helppo puuttua.
Ehdottomasti meidän yrityksemme vahvuuksiin kuuluu meidän tiimimme, joka on todella tiivis ja olemme kaikki todella erilaisia persoonia. Täydennämme toisiamme ja näin saamme todella vahvan henkilökunnan, joka omalla huippuosaamisella vie tämän kirpputorin eteenpäin! Ydintiimimme on minä, Ida sekä Salla ja Sanni. Esittelemme tiimin Facebookissa tässä viikkojen kuluessa sekä postaamme blogiin myös vielä tarkemman esittelyn meistä jokaisesta. Mielestäni on tärkeää, että myös asiakkaamme niin ostajat kuin myyjämme tietävät kenen kanssa asioivat. Myyjämme voivat kuitenkin olla varmoja siitä, että me teemme kaikkemme sen eteen, että heidän tuotteensa menisivät kaupaksi meillä.
Ja jos koskaan on mitään kysyttävää, rohkaisen sinua kysymään! Meillähän on joka perjantai sulkemisen jälkeen Instagram LIVE n. 17.00-18.00 välillä, jossa pääsee live kierrokselle kirpparille sekä siellä on aina henkilökuntamme jäsen valmiina vastaamaan kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Meille saa laittaa myös kysymyksiä sähköpostitse tai somessa muutenkin. Soittamaan en koskaan kehoita ketään, koska vastaamme puhelimeen todella vaihtelevasti ja puhelimeen vastaaminen on meidän prioriteetti listalla viimeisenä. Eden käyntikortissamme ei lue puhelinnumeroa tästä syystä. Meille tärkeintä on paikan päällä olevat asiakkaan sekä he, jotka ottavat yhteyttä sähköpostitse. Tämä on siitä syystä, että pystymme vastaamaan sähköposteihin muun työn ohessa ja itse määrittämään sen, milloin siihen vastaamme. Voimme ensin palvella kassajonon ja sen jälkeen palata sähköpostiin. Sähköposteihin reagoidaan käytännössä heti, jos sähköpostin luonne sitä vaatii. Saammekin sähköposteja kymmenittäin joka päivä ja vastailen sähköposteihin itse usein myös iltaisin sekä sunnuntaisin, jos pystyn. Useasti sähköpostit ovat kuitenkin sellaisia, johon en voi reagoida kotoa käsin, kuten palvelupakettien varaus, koska ne vaativat meidän kirpparin kalenterin viereen. On myös omia vapaapäiviä, kun tietoisesti olen lukematta sähköpostia ja tällöin asiakkaat joutuvat odottamaan sunnuntain saamatta viesteihinsä vastauksia.
Näin se aihe menee aiheesta toiseen, haha. Haluaisin kirjoittaa myös siitä, kuinka me aloitettiin kuvaamaan Youtube matskua ja otettiin meille rekkipaikat ja suunnitellaan toista sovitusta, myynnin ja asiakamäärien kasvusta ja sitten siitä ja tosta ja vähän lisää tästä. Mutta nyt on aika lopettaa ja jättää seuraavaan kertaan kirjoitettavaa! Jos vaikka onnistuisi kirjoittamaan useammin, kuin kerran kuukaudessa.
Aivan upeaa sunnuntaita ja odottellaan todella luvattuja lämpimiä säitä! Voit tästä linkistä tilata myös uutiskirjeemme, joka lähetetään kerran kuussa. Uutiskirjeessä pyrmme myös antamaan lisää tietoa uudista tuulista ja jos tarjouksia on luvassa, on tilaajilla niihin etuoikeus. https://swapsaaga.activehosted.com/f/5
-Ida, Swapin yrittäjä.