Olen istunut tässä tietokoneella puoli tuntia keksimässä mistä kirjoitan. Miten tämä voi aina olla yhtä vaikeaa? Sitten, kun alan vain tekemään tätä – juuri just tätä, alkaa pälätysurut soimaan päässä. Blogin kirjoitus pitäisi melkein kyllä lykätä tehtäväksi Sallallemme, koska hän kirjoittaa erinomaista asiatekstiä. Itse otan mukaan aina kirjoitusvirheet ja hypin asioista toiseen. Lähetään nyt vaikka …
Swappaamalla säästöä
Oma tavoitteeni sekä tietenkin kirpputori Swapin tavoite on saada ihmiset innostumaan kirppistelystä eli meidän sanoin swappaamisesta! Jaksan itse innostua päivittäin hyllyjen välissä siitä, mitä kaikkea voikaan löytää. Koska meitä ihmisiä on niin erilaisia, kokoisia ja tyylisiä, se löytämisen riemu on niin ihanan erilaista!
Turinoita ja asiakaspalautteita
Jostain syystä tuntuu, ettei ole mitään järkevää kirjoitettavaa, vaikka kuitenkin aiheita olisi todella paljon. Ajatukseni on myös todella sekavat tällä hetkellä, että focuksen pitäminen tietyssä aiheessa tuntuu todella vaikealta, mutta kokeillaan! Yritän tehdä niin, että saisimme tätä blogia päivitettyä kerran kuukaudessa.